Kasvuyritys Geonova muutti uusiin toimitiloihin Espoon Toimistolle Vänrikinkujalle. ”Evli ymmärsi sekä nykyiset että tulevaisuuden tarpeemme”, Geonovan toimitusjohtaja Tuomas Humalajoki kiittelee.

Nopeasti kasvava energiaoperaattori Geonova Oy muutti uusiin toimitiloihin Espoon Toimistolle Vänrikinkujalle toukokuussa 2026. Aiemmin samassa kiinteistössä vuokralaisena ollut Aitoenergia yhdistyi osaksi Geonovaa, jolloin koko yritys päätti muuttaa toimitilansa Espooseen.
Geonova tuottaa uusiutuviin energiaratkaisuihin perustuvaa lämpö- ja viilennysenergiaa suurille kiinteistöille. Sen kasvu on ollut viime vuosina nopeaa.
– Yritysostojen ja rekrytointien myötä geonovalaisia on jo lähes 70. Muuton myötä pääsimme vanhoista, hajallaan olevista ja pienemmistä toimitiloista yhteisiin 750 neliön moderneihin tiloihin, Geonovan toimitusjohtaja Tuomas Humalajoki kertoo.
Evli erottui vuokranantajana edukseen
Kiinteistön omistaa Evli-Rahastoyhtiö Oy:n Elite Finland Value Added Fund II Ky -rahasto. Humalajoki kiittelee vuokranantajaa sujuvasta yhteistyötä.
– Evli ymmärsi sekä nykyiset että tulevaisuuden tarpeemme. Siksi se erottui edukseen, Humalajoki sanoo.
Evlin vuokrausjohtaja Esa Käkelän mukaan Evlille on tärkeää tukea vuokralaisia tilatarpeiden muutoksissa ja tehdä prosessista mahdollisimman sujuva.
– Olemme iloisia voidessamme tarjota Espoon Toimistossa joustavia toimistotiloja Geonovan muuttuviin tarpeisiin. Palvelumme on aina asiakaslähtöistä: keskustelemme toimitilatarpeista ja pyrimme vastaamaan niihin optimaalisella tilaratkaisulla. Me menestymme silloin, kun asiakkaammekin menestyvät, Käkelä tietää.


Yhteinen toimisto vahvistaa yhteistyötä ja yrityskulttuuria
Geonovan uudet toimitilat Espoon Toimistossa palvelevat tällä hetkellä noin 40 työntekijää. Niissä työskentelevät hallinto, suunnittelu, myynti ja osa operatiivista toimintaa.
– Suosittelemme lähityötä toimistolla kolmena päivänä viikossa. Kohtaamiset ovat meille tärkeä osa yrityskulttuuria, Humalajoki kuvailee.
Tilasuunnittelussa painotettiin erityisesti työn sujuvuutta ja erilaisia työnteon tarpeita. Geonovalle oli tärkeää saada sekä rauhallisia, keskittymiseen sopivia työtiloja että yhteisiä alueita projektityöhön ja tiimityöhön.
Geonova panosti uusien toimitilojen viihtyvyyteen ja yritysilmeen näkyvyyteen myös sisustuksessa. Apuna hyödynnettiin vuokranantajan järjestämää sisustusarkkitehtia. Tiloihin tehtiin muutoksia muun muassa valaistuksen ja brändielementtien avulla.
– Henkilöstöltä tullut palaute on ollut todella positiivista. Moni on sanonut, ettei ole koskaan ollut näin kivassa toimistossa töissä, Humalajoki iloitsee.
Loistava sijainti kasvun tukena
Sijainti oli Geonovalle yksi ratkaisevista tekijöistä uusissa toimitiloissa. Espoon Toimisto sijaitsee Leppävaaran liepeillä, tehokkaasti Turunväylän ja Kehä I:n varrella.
Espoon Toimistoon on hyvät julkiset kulkuyhteydet ja siellä on runsaasti pysäköintipaikkoja. Polkupyöräilijöille on pyöräparkki ja sosiaalitilat suihkuineen.
– Tämä on meidän tarpeisiimme todella toimiva sijainti hyvillä kulkuyhteyksillä. Tänne on helppo tulla niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin näkökulmasta, Humalajoki kertoo.
Espoon Toimistosta löytyy myös varattavia neuvottelutiloja sekä katutasosta että terassillinen saunaosasto takalla ylimmästä kerroksesta.
– Factoryn laadukkaaseen lounasravintolaan tullaan syömään kauempaakin, Käkelä huomauttaa.
Geonovan mukaan uusissa toimitiloissa on huomioitu myös tulevien vuosien muuttuvat tarpeet.
– Meillä on täällä hyvin tilaa kasvaa edelleen, Humalajoki summaa.
Katso lisätietoa ja vapaana olevat vuokrattavat toimitilat täältä: https://espoontoimisto.fi.